Köyhyysloukkuun jäänyt sielu.

Olin  keskiviikkona 29.5.2013 yhdessä seminaarissa kuuntelemassa ajatuksia, joita koitetaan tehdä pienituloisille saatavan toimeentulon tueksi. Seminaari oli Eduskunnan Pikkuparlamentin tiloissa. Minä menin sinne yhden kaverin kanssa joka työskentelee Mielenterveyden keskusliiton työntekijänä.  Hän odotti minua Vltavan edustalla taksitolpan vieressä. Kävelimme siitä paikalle Eduskuntaan.

Mitä tilaisuudessa sitten käsiteltiin? Aiheena pienipalkkaisen työntekijän aseman helpottaminen ja heidän mahdollinen työllistyminen paremmin verraten nykytilaa. Erityisesti työvoimatoimiston ja toimeentulotuen asiakkaat. Heillä ei nykytilan vuoksi ole paljon mahdollisuutta päässä työelämään saamaan toimeentuloa. Työvoimatoimiston asiakkaana henkilöllä ei ole varaa työtapoihin. joita vaaditaan tämän päivän työmarkkinoilla. Minusta kyse on siitä, että työnantaja säätää pelisäännöt sen mukaan, mitä se itse haluaa.

Maassa on paljon työttömiä ja paljon työntekijöitä, jotka tekee vajaata työpäivää. Tämä työn määrä ei tuo ihmiselle sitä toimeentulon turvaa, jota tarvitaan elämässä. Elämän rakentaminen ja tulevaisuuden haaavet eivät näin lähde kasvamaan tämmöisessä työelämässä. Tällä tuntimäärällä jaksaa juuri ja juuri käydä töissä. Tällöin työssä viihtyminen jää unholaan. Kukaan ei mene töihin viihtymään. Varsinkaan pienipalkkainen työntekijä. Sinne mennää normaalisti tienaamaan elintasoa. Pienellä tulolla henkilö ei pääse elämään normaalia elämää, vaan elämä odottaa muka tulevaisuudessa. Tosiasiassa tuo ei pidä paikkaansa, vaan työ vie miestä. Työmies ei ole enää tilanteen tasalla, eikä vastaa omasta elämästään.

Kun tätä tuloloukkua yrittää ratkaista, vastaan tulee erilaisia ongelmia. Kun ihminen on jäänyt työmarkkinoiden ulkopuolelle, hänellä ei ole mahdollisuutta päässä ulos tuosta loukusta. Ensimmäinen este tulee tielle. Ihminen saa työmarkkinatukea, asumistukea ja toimeentulotukea. Nämä yhteeensä jää alle toimeentulorajan. Seuraavaksi kun henkilö löytää työ, joko työvoimatoimistosta tai vapailta markkinoilta. Vastaan tulee se, että yhtään tuntia ei voi tehdä ilman, että nämä tulot vaikuttaa edellämainittuihin tukiin. Näistä etuissuuksita vähennetään ne tulot, joita henkilö sai. Siten etuudett menettää tai niitä saa sovitellusti. Näin tulot voi pienetä jopa rutkasti. Miten sitten eletään? Ollaan vaan. Hyvä jos on rahaa käydä töissä. Mitä minä ostan tänään kaupasta? Harrastuksia ei kannata edes miettiä.

Tilaisuudessa puhuttiin paljon mutta mitää konkreettista ehdotusta tässä ei tullut. Kaikki panelistit olivat kyllä yhtä mieltä siitä, että nykyinen lainsäädäntö on vanhentunut ja se vaatii päivitystä. Vähäisetkin ehdotukset oli tilaisuuden puheenjohtajalla.  Näitä toimia maan hallitus hänen mukaan on jo selvittämässä. Yleisössäkään ei ollut ehdotuksia, vaan paikalla olleet järjestöjen edustajat esittivät omat ongelmakohtansa. Paneelissa tuotiin esiin muuan asia mutta kuitenkin tästä ymmärsi, että mitää suurta ei voi kerralla tehdä.

Tietenki jos perustulo tulisi, sen pitäisi olla sen mukainen, että ihminen pääsee elää päivästä toiseen. Sen lisäksi voisi sitten tehdä itselle sopivaa työtä tuon tulon lisäksi. Asunto, kuukausittaiset maksut ja ruoka pitäisi saada. Vaikea on tietenkin on se, että ihminen voi olla uudessa elämäntilanteessa ja siinä joutuu varautumaan tähän.

Perustulon pitäisi olla ensisijainen tuki. Kun tekee tämän lisäksi työtä, työn pitäisi olla palkitsevaa. Työ olisi palkitsevaa kun saisi pitää sekä perusatulon että palkan. Ei olisi pelkoa tukien ja etuuksien menettämisessä. Elämä olisi elämisen arvoista ja voisi tehdä joitain tarpeellisia hankintoja. Pelko on suuri kun ei ole tietoa oman selviytymisen varmuudesta.

Minusta Suomeen pitäisi säätää minimipalkka, joka kompensoisi näitä etuuksia ja niiden käyttäjät voisi siten saada portaat nousta työelämään ja saada säännöllisen elintason. Tähän ei riitä se, että työehtosopimuksissa on jo määritelty minimipalkka. Tähän pitäisi saada juurtumaan myös ne jotka eivät käytä työehtosopimusta. Toinen vaihtoehto on säätää laki, missä kaikkien työntekijöiden on kuuluttava ammmattiliittoon.

Työpaikan löytäminen vapailta markkinoilta. Se vasta on vaikea prosessi. Siinä on kuin Willin lännen saluunassa. Suurena ongelmana näen työnantajan asenteen uutta työntekijää kohtaan. Työnantaja on tottunu määrittelemään yrityksensä työt itselleen sopivaksi. Työnantaja haluaa päästä myös eroon työntekijästä silloin kun sille itselleen sopii. Työntekijän on sopeuduttava tähän tai sitten saa lähteä. Tällöin  ihmisen ottaessaan työn vastaan jää arvoitukseksi se mitä tästä tulee. Työntekijälle jää pelko, kuinka kauan tätä kestää. Työt voi loppua vaikka huomenna. Miten tässä jaksaa kun muutenkin on hankalaa taloudellisesti. 

Meillä on paljon ihmisiä, jotka elää näin. Vaikka tilastot näyttävät sen lukuina, joka on alle viidesosa työikäisistä. Se ei lohduta niitä, jotka ovat siinä jamassa. Elämäntilanteet voi vaihdella, eikä kaikille sovi kaikki työ. Ne joilla on vakituinen valittaa  työttömien työhaluttomuudesta.  Mene itse paikkaan, jossa sulla ei ole mitään omaa. Työnantaja valittaa. Työnjohtaja valittaa. Asiakkaat valittaa. Miten tässä sitten jaksaa. Vakituiset työntekijät saa tehdä oikeat työt ja sinä työttömänä saat tehdä tehdä likaisimmat työt. Työnantaja vie jopa sinun sielun.

Jääkiekon MM-kisat.

Jääkiekko on kisa joka saa useankin suomalaisen hurmioon. Katsoessa kun omat esikuvat ja fanit hakkaavat kiekkoa kaukaloa pitkin. Peli on kuitenkin kovaa työtä, eikä siinä saa mitään ilmaseksi.

Minä jäin kanssa koukkuun katosessa tämän vuoden MM-kisoja. Katson kyllä nämä MM-kisat joka vuosi ja aina se on yhtä mukaansatempaavaa urheilua. Varsinkin silloin kun pelin tempo on kiivas ja nopea. Pelitilanteet vaihtuu hetki hetkeltä ja joka vaihto on oma juttunsa.  Peli etenee sekunti sekuntilta ja erän aikana tapahtuu paljon.

Pelissä on kolme erää. Yksi ottelu kestää yhteensä 60 minuuttia. Pelikatkot rytmittää tuon ajan sen mukaan miten peli etenee.

Minä tietenkin jännitän Suomen menestystä. Suomi on mielestäni yksi jääkiekon isoista maista ja kuusi muuta isoa jääkiekkomaata on yhtä hyvät. Suurien keikkomaiden väiset ottelut on aina vaarallisia tappion tähden. Toiseksi jäänyttä ei kukaan muista. Voittajasta tässä pelataan vaikkakin himmeemät mitalit jaetaan myös. On se pronnsimitali myös arvokas ja on voitettu toisesta finaaliottelusta.

Suomi jäi tänä vuonna neljänneksi. Se oli aikamoinen pettymus. Tuon onnentunteen sai nyt tuntea USA. Suomi pelasi pronnsiottelussa ja hävisi USA:lle. Finaalissa pelasi Ruotsi ja Sveitsi. Ruotsi voitti. Ilkeäkseni täytyy sanoa, että toivoin Sveitsin voittavan tuon finaalin. Olisi ollut yllätys ja Ruotsin voitto on aina pettymys ja tympeys.Suomen ja Ruotsin välillä ottelut on aina maaotteluita ja niissä on paljon tunnetta matkassa.

Suomella oli mielestäni hyvä joukkue vaikkakin kaikki ei aina toiminu. En ole asiantuntija enkä pelaaja, niin en voi antaa kommentteja osaamisesta. Minusta 6 voittoa seitsemästä on saavutus. Tuo osoittaa pelaajien pelaavan joukkueena. Tiiminä. Paljon he pelasivat yhteen hiileen ja se tuotti tulosta. On hyvä, jos osaa tämmöisen. Tietenkin täytyy olla halu voittaa. Se tuo jo paljon lisää. Ns. psyykkääminen olisi asiantuntijoita kuunnelten suurin tekijä.

Minä en tuosta tiedä. En ole koskaan pelannut joukkueessa. Silloinkin kun olen kokeillut, siinä on sattunut vahinkoja. Näin en tiedä psyykkeen lataamisesta tämmöiseen peliin. Ulkopuolisena tietenkin ei voi ottaa kantaapuoleen eikä toiseen.

Kuitenkin nuo kisat on mitä parasta viihdettä ja terapiaa. Näitä kattoessa alkaa jännittää ja tällöin unohtuu kaikki paha mielestä. Peli vie mennessään. Erätauot on sohvaperunan ja penkkiurheilijan oman  proteiini  tankkauksen paikka. On haettava purtavaa ja juotavaa. Ottelun edetessä ja johdossa ollessa peli sen kun kiihtyy ja sama tapahtuu mielessä.  Voitto tuo aina myös lisää latausta jännitykseen. Sitten ottelun loppuessa hengityskin tasaantaa. Onhan lopputulos tiedossa.

Pelit on pelattu ja vuoden päästä uudestaan.