maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kunnallivaaalit 2017 on ohi

 Olin ehdolla kunnallisvaaleissa Vantaan Keskustan joukoissa. Vaalikamppanja oli kohtalaisen vaativa, vaikkei niin fyysisesti niin ajan käytön ja levon suhteessa joutui venymään hiukan. Ensimmäisenä viikkona minulla meni aikaa saada vaaliesittett valmiiksi ja niiden kanssa venyi minulla hiukan enemmän aikaa. Toisella viikolla pääsin jo alkuun esitteiden  jakelun kanssa. Nyt mennyt viikko oli huipennus ja viikonloppuna otin itsestäni sen irti mitä vaalikamppanja tarvi.

Nyt eilen oli vaalipäivä ja kävin itse äänestämässä puolen päivän jälkeen ja jäin odottelee tuloksia. Tietenkin en vain odotellut vaan harrastin liikuntaa ulkoillen kunnes kello tuli n. 17.00. Jäin keittää kahvin ja sitten olikin jo ilta. Vaalien tulosilta alkoi 19.30 ja siinä seurasin ääntenlaskennan etenemistä ja yritin löytää itselleni tulleita äänia miettien tulee minulle montakaan ääntä. En ennen puolenyön löytänyt vastausta tähän ja laitoin yöpuulle.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Tukholman terrori-isku

Tänään on tapahtunut ensimmäinen uhka maailman terrorismin leviämisestä myös meille suomalaisille. Tukholmassa on tänään suomen aikaa vailla 16.00 tapahtunut isku, jossa kuorma-autolla ajanut mies ajoi Drottningatan:lla suoraan ihmisjoukkoa vastaan. Kolme on menehtynyt ja useita loukkaantunut vakavasti. Näistä voi vielä tulla lisää uhreja.

Kuinka vakavasti tämä on otettava on sitten jokaisen oma asia. Isku Suomen lähellä ja meidän tuntemasta kaupungista nimeltä Tukholma voidaan olla varma, että emme ole täällä Suomessa turvassa. Iskua voidaan odottaa myös täällä. Toivottavasti ei. Jokunen päivä sitten isku Pieterin metroon tapahtui samalla viikolla. Ei saa olla liian kyyninen ja meidän pitää uskoa oman Suojelupoliisin SUPO:n tekevän kaiken, että näin ei tapahdu Helsingissä tai muualla Suomen suuressa kaupungissa.

Tää isku oli samanlainne kuin vuosi sitten Ranskassa ja vajaa vuosi sitten Belgian pääkaupungissa Brysselissä. Onko juonne sitten jatko Nizzan ja Brysselin iskuihin ei voida tietää. Isku voi olla yksittäinen teko, jonka on tehny joku yhteiskuntaan tympiintynyt henkiö tai sitten isku on suurta invaasiota, jota on odotettu maailmassa. Muslimi-uskovaiset yrittää viedä omaa uskoaa maailmalle suuren jumalan, jota he rakastavat. Tää on spekulointia mutta minusta hyvinkin uskottavaa. Itse en usko tähän mutta se mitä ajattelen asiasta on se, että maailmassa alkaa olla niin paljon ihmisiä, että heidän on lähdettävä pois kotoaan, kun elämän  tarvittavat elementit ovat kotona menneet.

Näin törmäämme eri uskontokuntiin ja elämänkatsomuksiin tällä hetkellä. Mitä tehdä tälle, en ala esittää nyt asiaan mitään argumentointia.