keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Työttömän syyllistäminen. Työttömällä ei ole vaihtoehtoja.

Työtön on syyllinen omaan tilaansa. Työtön on moraaliton ja vailla motivaatiota. Näillä sanoilla esitetellään ihmiset jotka ovat joutuneet työttömäksi, ovat jäämässä työttömäksi ja ovat pitkäaikaistyöttömiä. Usean rivin lista henkilöistä, jotka ovat kuin lainsuojattomat.

Olen seurannut tuota keskustelua useasta eri lähteestä ja jokaisessa seurataan toisen esiin tuomaan julkisuutta.

Miten työtön on moraaliton? Onko omassa moraalissa vikaa, jos haluaa saada toimeentulon tekemästään työstä. Entä motivaatio?  Sanotaan, että työtön ei halua tehdä työtä.
Viime vuosina on työpaikkoja on vähennetty ja työväkeä irtisanottu. Uutta tuossa ei ole mitään, sillä tätä on tehty jo vuosikymmeniä. Viimesiemmät on tehty viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Niin!  Sitte asiaan.  Työttömällä ei ole vaihtoehtoja. Työnantajalla on. Työtaä hakevia on tuhansia yhtä vapaata työpaikkaa kohden (ehkä ylimitoitettu mutta kuitenkin). TE keskuskessa on haettavana työpaikkoja.  Työnantajat hakee henkilökuntaa TE-keskuskestakin. He hakee myös vapaalla haulla. Työtön työnhakija menee TE-keskukseen työnhakijaksi. Se on työttömän velvollisuus. Ei voi olla ulkopuolella. Henkilö saa ilmoituksen vapaasta työpaikasta. Hän soittaa ja saa haastatteluajan.  Hänet valitaan ja työn aloituspäivä sovitaan. Työ alkaa ja sinulla on 4 kk koeaika.  Myös työllistämistuella otetulle. Tulee poissaoloja, väsymystä ja  ensimmäinen riitatilanne  esimiehen kanssa. Esimies saa sinut vihaseksi uusimman ohjeistuksen takia. Tympii  ja saaatat turhautua. Haluat jättää työn. Jätät työn "sovussa" työnantajan kanssa. Asia OK. Menet TE-keskukseen. Sinua ei ymmärretä. Virkailijat on ihmeissään. Soittaa työnantajalle. Tulee selvitys, että lähdit vapaaehtoisesti ja sovitusti. Ei ole riitaa eikä erimielisyyyksiä. Taas virkailija oudoksuu sitä, että työnantaja ei esitä mitään erimielisyyksiä olleen. Tulee kysymys: "Miksi lähdit sieltä?" Omasta mielestä esimies haukkui sinut ja käski lähtemään työpaikasta. Et ollut sovelias tehtävään.  Kuitenkin TE keskuksen virkailijalle oli sanottu kaiken olevan hyvin. Ei erimielisyyksiä, eikä ongelmia.  Saatat saada uuden työpaikan. Ei kiinnosta. Saat karenssin, joka tarkoittaa työmarkkinatuen menettämisen useaksi kuukaudeksi. Tähän on menty.

Niin!  Työttömän tilanne on se, että sinulla ei ole valinnanvaraa. On tehtävä niin kuin TE-Keskusken määrutteet vaatii. Työpaikka voi olla hankala ja semmoinen, josta ei pidä. Henkilökemiat ei kohtaa. Työ voi olla rasittavaa ja raskasta myöhemmin. Jos eroat itse saat rangaistuksen, karenssin. Jos jäät työpaikkaan saatat väsyä hankaluuteen työnantajan kanssa.
Työnantaja voi valita. Hän voi ottaa sellaisen henkilön, joka on lojaali hänelle. Hän voi kertoa TE keskukselle työntekijän lähteneen vapaaehtosesti ja lopettaen työn haluttomuuden takia. Työnantaja voi väittää toisin kuin työntekijä on kertonut. Näin TE keskuksen virkailija saa kuva työttömän työhaluttomuudesta ja motivaation puutteen takia. Työttömän työnahakijan sana ei paina mitään.

Sitten on mainittava työvoimapoliittiset päätökset eduskunnassa, jota TE keskuksen virkailijat laittavat toteen työttömien työnhakijoiden puolesta. Sen lisäksi tulee myös villeilla työmarkkinoilla olevat työpaikat ja työvoiman rekrytointiyritykset. Nämä kuvaa aloittamaani tekstiä tässä artikkelissa.
Näin työtön syyllistetään omaan tilaansa, eikä hänellä ole vaihtoehtoa. Näin syntyy motivaation puute ja työhaluttomuus.