sunnuntai 24. tammikuuta 2016

110-vuotias Hankkija tekee paluun

Olin vielä lapsi kun nämä lakit oli muodissa. Taitaa olla tuo oikeanpuoleinen se malli jonka muistan. En muista oliko minulla tuo mutta meillä joillain tuo oli. Kesällä se oli päässä ja muutamat maalasivat taloa tuo lakki päässä. Värikäs mainospäähine nousi legendaariseen asemaansa maaseudun miesten tunnuksena 1970-luvulla. Silloin kai hankittiin Hankkijasta.



Hankkija liikkeenä alkaa ¨toimimaan. Agrimarket ja Multasormi liikkeet muuttuu nyt Hankkijaksi. Itse asiassa en tiedä tuosta liikkeestä mitään. Nostalgiaa tää voi hetke tehdä muuta en tiedä.

Nyt stetsonikaudella ja oman pukeutumistyyliin sopivaa pitäen, ei minun asusteista tätä löydy. Nyt kerään jokseenkin asuni paikasta jos toisesta. Sitten yhdistelen niitä parhaaksi näkemääni kohden.
Näitä vaatteita tulee sitten pidettyä silloin tällön. Minusta on kiva leikitellä vaatteilla ja saada piristystä itseeni ja päivääni. Minulla on usea stetson, karvalakki ja lehmännahkaisia hattuja. Näitä on erikuntoisia. Juhlavaan pukuun siisti stetson ja farkkujen kanssa katu-uskottava reuhka. Muutenkin hattu pukeutumistyylin mukaan. On yksi mantteli talveksi ja kaksi pitkäliepeistä takkia kevääksi ja syksyksi. Westerntyylinen ja goottityylinen. Valmis tämä asusteeni ei ole mutta täydennän sitä koko ajan.