sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pariisi ja koko maailma järkyttyi, niin minäkin

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Pariisiin tehtiin suuri isku, jossa kuoli 132 ihmistä. Tätä voidaan hyvin pitää terrosisti-iskuna ja sodan julistamisena Eurooppaa vastaan. Isku kohdistui Euroopan yhteen rakastetuimmista pääkaupungeista ja siihen in ilmoittanut Syyria ja Lähi-Idän seudulta oleva ISIS- järjestö. Isku on suurin mitä tässä viime aikoina on tapahtunut. Tämä oli jo viides isku europpalaisia kohtaan. Kuukauden sisällä on ollut kolme iskua, Siinain, Beirutin ja nyt tää Pariisin isku.132 on suuri luku. tämä uhrien määrä tulee kaikkiaan kahdeksasta eri Pariisin kahvilasta, teatterista ja konserteissa ja jalkapallostadionilla.

Kun nyt Isis järjestö on ilmoittanut tai tullut selväksi iskun järjestämisestä. Isis ei enää tee iskuja vain Syyriassa, vaan jatkaa ja levittää sanomaansa tällaisten terrori-iskujen muodossa nyt Eurooppaan. Syyrian ja Irakin kansalaisia on vaeltanut erityisesti Kreikan kautta Keski-Eurooppaan. Samalla Isis tekee iskuja eri puolilla Eurooppaa ja räjäyttää alas venäläisen matkustajakoneen tappaen samalla useamma sadan turistin. Niin pahasti, että länsimailla alkaa olla jo huoli kansalaistensa turvallisuudesta. Suomi oli nostanut valmiutta saman tien lauantain vastaisena yönä, jolloin tää isku tapahtui. Poliisi kuitenkin pitää suomalaisten turvallisuutta ainakin vielä hyvänä. Tietenkään paniikkia ei saa luotsata. Miten me voidaan ottaa siten turvapaika hakijoita enää tähän maahan. Turvapaikanhakijat ovat kyllä normaaliväkeä mutta emme kuitenkaan voi tietää tuleeko näiden mukana terroristijärjestöjen jäseniä. Suomestahan saa myös aseita ja räjähteitä. Tähän tietääkseni poliisi on varautunut, kun turvavalmiutta on nostettu.

Tapahtunut järkyttää todella ja itse en ollut lukenut, enkä katsonut uutisia eilen aamulla. Tieto tuli vasta puolenpäivän jälkeen, kun katsoin puhelimesta uutisia ja näin ensimmäiset uutiset lauantaina.
Järkytys oli suunnaton ja vaikka itse en pelkää tällä hetkellä omaa turvallisuutta, olen nyt huolestunut myös omasta turvallisuudesta. Tietenkin Suomessa ei ole niin suurta pakoilaisvastaisuuta, eikä riitoja eri kulttuurien ja uskontojen harjoittajien jäsenistöstä.

Ulkomaalaisvastaisuus on esiintynyt nyt mediassa. Sitä on ympäri Euroopan. Suomessa tätä keskustelua käydään ihan maan hallitusta myöten. Tietenkin hallituksessa on puolue, joka on aiemmin profiloitunut jyrkän maahanmuuttokriittisyyden ja maahanmuuttovastaisuuden puolesta. Kuitenkin tää isku on kohdistunut siviileihin ja sen vuoksi itsekin alan olla sitä mieltä, että maahanmuutokriittiset  puhuu asiaa, eikä nämä kommentit ja blogiteksitit ole ihan tyhjästä temmattu.
Maailmassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole kotia ja sitä tämäkin pakolaisuus ja siirtolaisuus on. On lähdetty kotimaasta kun yhteiskunta ei tarjoa mitään elämiseen tarvittavaa perustaa. Länsimaissa tämä on hoidettu sosiaalitukena ja tämmöiset tiedot menee myös maailmalle.

Tietenkin pitää erottaa pakolaisuus eli kotimaan sotaa pakenevia ihmisiä terrorismistä. Jotka ovat kotimaastaan lähteneet, ovat lähteneet pakoon juuri näitä terroristiryhmiä. Heillä on kotimaassaa yhtäläinen mahdollisuus joutua uhriksi sodan takia. On oma hommnsa matkustaa tuhansia kilometrejä Välimereltä Pohjolaan ja tänne Suomeen. Tämäkään reissu ei ole turvallinen. Elämä voi olla monesti hiuskarvan varassa.

Euroopan Unionin Shengen eli vapaa liikkuvuus EU:n alueella koskee myös Suomea. Olemme osa tätä sopimusta ja meidänkin rajat on auki maailmalle. Mikäli näitä tulijoita ei aleta tarkkailemaan tänne tulee joitain terroristijärjestöihin kuuluvia henkilöitä. Nyt menneellä viikolla uutisoitiin Isis järjestöllä olevan soluja niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Italiasta lähdetty ja Norjan vankilasta johdettua järjestöä on johtanut eräs muslimi. Turvapaikan hakija Norjasta. Istunut vankilassa kun ylisti Pariisin Charlie Hebdo -satiirilehteen tehtyä terroristi-iskua. Tämäkin osoittaa sen mitä tässä saa pelätä lauantain terroristi-iskun jälkeen.

Tämä trategia koskee koko maailmaa ja myös meitä suomalaisia. Tiedustelutoimia on voitava tehdä tämän jälkeen myös Suomessa. Meidän on varauduttava terrori-iskuun. Helsingissä on useita suomalaisille isoja rakennuksia ja kohteita mahdolliselle terrorismille. Nyt jos koskaan meillä on suuret ongelmat. Raastava talous ja vientitulot, pakolaiset ympäri Euroopan ja nyt tämä terrori-isku Pariisissa. Mistä me revitään rahat kaikkeen tähän, se on toinen juttu.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Onko Posti tärkeä yritys Suomessa?

Posti on lakossa. Taitaa olla pitkään aikaan pisin työnseisaus Posti ja Logistikka -alalla. Minäkin lähetin viime viikolla isänpäiväkortin jo tiistaina eikä tuo ollut tullut perjanatihin mennessä perille. Nyt en tästä viikosta tiedä vielä. Posti on työnantajana myös vuokratyövoimaa käyttävä yritys. Erityisesti nyt sopimuksettoman ajankohdan ollessa vallitseva vuökrattua työvoimaa on parhaillaan Postin käsittelylaitoksissa  ja postiofficeissa.

Yleensä lakossa on kysymys työnantajan ja työntekijän välisestä luottamuksesta työn suorittamiseen siinä ajassa kun se on sovittu. Kun liitto ja sen jäsenillä tes sopimus päättyy on neuvoteltava uusi sopimus. Kun sopimuskauden aikana tulee aina jotain uutta työelämään ja yrityksille, omistaja yleensä alkaa miettimään kehittämistoimia. Työntekijät, jotka on töissä neuvotellulla sopimuksella alkaa epäilemään sopimuksen muuttamista tai rikkomista tulee epäilys omasta toimenkuvasta. Nytkin kyse on tästä ja uuden sopimuksen aikaan saaminen on hankalaa, eteen tulleiden uusien käytäntöjen takia. Sitten vuokratyövoimaa käytetään paikkaamaan tätä vajausta.

Miten erotella sitten työntekijät? Mitä sitten pitäisi käyttää, jos lakko on päällä ja tavara / tuotteet pitäisi toimittaa. Miten tähän kysyntään vastataan, jos ei varasuunnitelmaa ole. Voisiko Postin digitalisoida?  Kehitettävä olisi sitte 3D tulostin joka kotiin.


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Mediahässäkkä Isolla Hoolla

Mennyt viikko oli uutisrikas erityisesti politiikassa. Kirjaimet SOTE oli erityisesti näkyvä aihe.
Suomessa on jo vuosia jos ei vuosikymmenen. Sote on sanana ja kehittämisteoriana ollut ainakin edellisen vaalikauden ja sitä edellisen. Erityisesti nyt on ollut pinnanlla eläkeiän nostaminen, sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen Jonkinlainen rakenteellinen ongelma työmarkkinoilla ja talouden yskiminen ts. viennin hyytyminen. Mikä aiheuttaa paljon työttömyyttä. Lisäksi tänä vuonna on Suomeen tullut uusi odottamaton ongelma, pakolaiset Syyriasta ja Lähi-Idästä sekä Välimeren kautta Pohjois-Afrikan maista.

Päällinmäisenä on nyt SoTe. Pääministeri Juha Sipilä on ollut toimeenpaneva henkilö ja haluaa antaa sellaisen itsestään. SoTe on ollut uutisissa päivittäin ja siitä on esitetty useita eri vaihtoehtoja. Hallitusohjelmaa ei sittenkään oltu kirjattu sote-aluieta hallitusneuvotteluissa. Asia oli jäänyt sittenkin ylimalkaiseksi kirjaukseksi. Ehkä Juha Sipilä oli olettanut kokoomuksen hyväksyneen jo asian toukokuussa. Toisin kuitenkin meni. Menneenä torstaina kaiken piti olla valmista. neuvoteltukin oli kai jo 4-5 kuukautta. Pääministeri meni lupaamaan päätöstä nyt menneelle viikolle.
Sipilä on puhunut asiasta koko syksyn. Ns kesäajan avokonttorin loputtua ministerien päästyä omiin ministeriöihin.

Sitten tuli hallituskriisi. Pääministeri saikin valtionvarainministerilta ihan eri vastauksen, kun oli odottanut. Niin homma oli perseellään. Sipilä tekikin asiasta hallituskysymyksen ja Kokoomus ja Perussuomalaiset vikisivät ja purivat hammasta tapahtuneen johdosta. Niin! kysymys olikin sitten luottamuksesta. Sipilä ei antanut periksi ja uhkasi jo hallituksen hajottamisella. Se menikin Kokoomuksella riman ylitte. Miten tässä näin kävi ja mikä nyt on edessä. Puolueet Keskusta ja Kokoomus piikittelivät toisiaan mediassa ja kumpainenkin yritti saada syyllisyyden  toiselle puolueelle. Mediassa tuli radiohiljaisuus. Asiaa puitiin uutislähetysten välityksellä. Esitettiin eri skenaarioita., mitä oli tapahtunut.

Kaksi vuorokautta minäkin elin tilanteessa, jossa epäilin sovun syntymistä. Uutisissa ei kummankaan puolueen puheejohtajaa ole näkynyt sitten perjantain. Silloin vielä edellä mainittuja neuvotteluja käytiin. Ilta pimeni ja valot sammui. Ne oli sammuneet myös valtioneuvoston ikkunoista. Hallitus oli kaatumassa. Mediaa ei informoitu asiasta. Suomalainen eneuvottelukulttuuri näyttäytyi taas normaalina. Yöllä ja aamuyöllä jotain sitten voi tapahtua. Minä nukuin ihan normaalisti ja annoin arvon herrojen neuvotella rauhassa, että minä olisin ainakin virkeä aamulla herätessä.

Turhasta vitkuttekusta hallitusta ei voi syyttää. Keskustan, Perusuomalaisten ja Kokoomuksen yhteinen hallitus on saanut tulikasteensa. Nyt jos koskaan Suomessa on halltus, joka tekee asioille sen mitä pitää. Asiat on vaikeita mutta hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen on edessä muuten. Jostain on aloitettava. Tässä on hyvä aloitus. Jos joku sanoo hallituksen olevan nyt rampa ankka, niin saa syödä omat sanansa. Poliittisessa järjestelmässa jokainen neuvottelutulos on kompromissi. Kokoomus sai valinnavapuden. Keskusta maakuntansa ja Perussuomalaiset välttää uudet vaalit huonojen galluptulosten pohjalta. Näiden perusteella SDP ei olisi lähtenyt Sipilän toiseen hallitukseen.

Tiedotustililaisuus on viime tietojen mukaan huomenna maanataina.