sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vaaleista 2015

Eduskuntavaalit 2015 on käyty. Pulinat pois, kansa on sanansa sanonu. Niin kävi tälläkin kertaa.
Vaalitulos on varsin modermi. Demokratia on saanut uuden lisän aikaisempiin vaalikausiin, mihin on totuttu. Aiemmin on ollu kolme suurta Keskusta, Kokoomus ja SDP.   Näistä muodotettiin enemmistöhallitus suunnilleen vuorotellen. Joku näistä jäin aina kerran oppositioon. Tietenkin on olemassa 1970 luvun hallitukset, joissa Kokoomus jäi oppositioon, kun Punamultahallitus SDP:n  ja Keskustan välille muodostettiin melkein joka kerta. Oliko kyse sitten presidentti Kekkosen ajan kuva maailsta, jossa ei ollut sijaa muille puolueille. Kokoomus pääsi vasta hallitukseen pitkän oppositioajan päätytyä 1987 vaaalien jälkeen.

Nyt tuohon joukkoon jakamaan ääniä on tullut Perussuomalaiset. Tämä 1995 perustettu puolue oli pienpuolue vielä tuolloin. Olihan se entinen Suomen Maaseudun puolue. Aikanaan riitaantunut, Kesksustasta eroten ja moodostaen erillisen  puolueen. Ensimmäinen Jytky tuli Perussuomalaisille 2011 vaaleissa. he tulivat 39 kansanedustajalla sekoittamaan poliittista pakkaa onnistuessaan viedä äänestäjiä niin Keskustalta kuin SDP:ltä. Nyt tuli JatkoJytku. Vaalien tuloksen jälkeen Perussuomalaiset on nyt toiseksi suurin eduskuntapuolue. Kokoomuksen ja SDP:n kärsiessä vaalitappion. SDP:llä jo kolmas vaalitappio ja Kokoomus menestyi juuri ja juuri hyvin. Vaalien tulos on ns. muutosvaalit ja vallanvaihtovaalit.

Keskusta saa nyt vetää hallituksen muodostamista. Ensin puhemieheksi ja sitten hallitustunnustelijaksi. Kun tämä on käyty. Tasavallan presidentti nimeää uuden hallituksen. Uuden hallituksen olisi aloitettava jossain toukokuun loppupuolella. toivottavasti näin käy. SDP on sanonut, ettei yhteistyö Kokoomuksen kanssa onnistu. Pitääkö tämä paikkansa?  Edellinen halltuskausi, eritoten sen loppu oli riitainen näiden kahden välillä. Pienemmillä eduskuntapuolueilla menestys oli vaihtelevaa. Vihreille tuli lisää kansanedustajia. RKP piti paikkansa. Vasemmisto sai huonon tuloksen taas vaihteeksi.

Eduskunnan ulkopuoliset puolueet ovat pienpuolueita. Heitäkin on aina ehdolla. He ovat keränneet kannattajakortteja saadakseen rekisteröityä itsensä puolueeksi. Heitä ei voi yrityksen puutteesta syyttää. On työ saada kannattajakortit uudestaan kerättyä. Yksi oli Muutos 2011. Tuo perustui kerättyihin kannattajakorteihin. Saivat tuon kerättyä 2011 vaaleihin. Eduskunnasa oli edustus tuostakin puolueesta. Tämä edustaja erotettiin puolueestaan aiemmin. Joku syy aina pitää olla.
Yritystä oli Muutos 2011 pääsyä eduskuntaan. Tuo jäi onnistumatta. Kun ei saa ehdokastaan eduskuntaan kaksissa vaaleissa, niin puolue poistetaan puoluerekisteristä. Jos haluaa jatkaa toimintaa, niin kaikki on aloitettava alusta. Ne, jotka tän tekee, täytyy uskoa asiaansa täysillä.

Niin! Vaalit on käyty. Nyt sitte taas vaihteeksi elvytetään/leikataan kansalaisilta. Vaalien tuloksen pohjalta ei isoja muutoksia tule. Eurooppaa pitää tukea ulkomaisella velalla. Olisi hyvä keskittyä kuitenkin Suomen asioihin. Käytetään nämä kriisimaille kohdentuvat rahta kotimaahan. Euroalue on kriisissä ja tuossa joukossa Suomikin vielä on. Sanotaan, että rahat loppuu valtiolla, kunnilla ja yrityksillä. Työttömyyden hoitoon tuskin tulee mitään uutta. Vielä ainakin yksi ehdokas siirtyi vasemmalta oikealle. Kyllästyen vasemman laidan kommentteihin ja tekoihin. Tuokin on kannanotto.
Kansalaisena ilo on häipyny tehtaiden mukana. Elämämiseen tarvii aina enemmän resursseja ja Suomessa on menossa lama. Talous jamassa ja ihmiset lamassa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hajatelmia tämän päivän puheenaiheesta

Kuinka luonto herää talvesta? Yksi merkki kevään tulosta näkyi eilen jopa lähistön muutamassa männyn ja kuusen karahkassa.  Maa on alkanu näkyä ja lumesta ei ole enää tietoakaan. Lämpötilaki taisi käydä jo lähellä 10 astetta. Viileä päivä mutta mukavan leppoisa. Keväällä alkaa uusi elämä ja metsiemmen eläimistö alkaa etsiä itselleen kumppania. Urokset ovat erityisen aktiivisia.Valoa riittää jo iltaan ja sen määrä vaan nyt kasvaa kesäpäivänseisaukseen asti. Valon lisääntymisestä emme kovinkaan paljoa tule nauttimaan. Kevään kiireet niin mökeillä kuin taajamissa vie suurimman ajan. Pihat pitää saada puhtaaksi ja maa viheriöimään. Puutkin kasvaa niin pituutta kuin leveyttä. Käpyjä saattaa olla joissain suurissa kuusissa.

Vaalit on tulossa ja ovat toisen kerran huhtikuussa. Enää 13 päivää tämän kevään huipennukseen, jossa kansa saa antaa vastauksen tähän mennessä olleille päätöksille. Vaalit on enemmänkin haaste kuin mahdollisuus. Globaali maailma on vienyt kaiken mennessään ja kansalaiset eivät enää ole isommin päätöksen teon ytimessä. Kansanedustaja ehdokkaat istuu yhdessä jos toisessa päättävässä elimessä ja asettuvat ehdolle vaalissa kuin vaalissa. Tietenkin edustaja valitsee sitte elimen missä istuu pääsääntösesti. Näin päätöksen teko on aina samojen henkilöiden takana. Ehdolla on myös ryhmiä, joilla on omat tavoitteet. Yksi ehdokas ryhmä ajaa jopa suoraa demokratiaa. Toinen itsenäisyyttä Euroopan Unionista. Kolmas on maahanmuuttokriittinen ja sirpale-ehdokkaita on joissain pienissä ryhmissä. Kuka ajaa kenenki asiaa, olkoon hyvillään vapaasta ilmaisunvapaudesta, jota joissain toisissa valtioissei ole.

Maailma alkaa olla turvaton paikka. Yksittäisen lentoperämies lukittautuu Germanwingsin ohjaamoon ja ohjaa koneen suoraan vuorenseinämään. Lentokoneturmia on ollu taas otsikoissa ympäri maailman. Air Aasia ja muutamat muut ovat lentäneet hukkaan, eikä asianosasia ole löydetty koskaan.  Levottomuutta on Aasian maissa on tälläkin hetkellä. Euroopassa taas Ukraina ja Venäjä on jonkinsortin komfliktissa keskenään ja homma on menny jo Läntisen maailman ja Venäjän väliseksi kauppasodaksi. Eritysesti Venäjää syytetään kapianllisten tukemisesta ja Venäjä väittää Ukrainassa olevan sisällisota, jolla ei ole mitään tekemistä Kremlin hallinnon  kanssa. Avustukset puolin ja toisin menee tasan yrittämisen kanssa. Propaganda vie suuren osan tästä ja onhan toisen maan sisäisiin asioihin tunku välillisestikin verrattuna sotatilaan kahden maan välillä. Rajan yli on tultu ilman lupaa. Kriisiä on yritetty ratakaista mutta tulokset ovat heikkoja. Merken ja Holland pääsi suunnilleen sopimukseen Putinin kanssa mutta Itä-Ukrainassa kukaan ei kunnioittanu tuota sopimusta. Sopimukssen välittömät ehdot jäi sittenkin täyttämättä. Aikaisemmatkaan yritykset ei ole tuottanut rauhansuunnitelmaa. Ei auttanu vaikka neuvotteluja on käyty Venäjän liittolaisen pääkaupungissa Misnkissä. Edes urheilun megatapahtuma jääkiekon maailmamestaruuss turnaus ei auttanut. Nehän käytiin vuosi sitten Minskissä.

Eurooppa yrittää nyt elää Venäjän kanssa sovussa, jotta edes maakaasuyhteys säilysi. Sekin on ihan harhaa ja Venäjä toimittaa kaasua Eurooppaan, vaikka välit ei ole parhaat. Venäjä tarvii tuloa maakaasusta ja on lisännyt tuotantoaan varsinkin pohjoisella havumetsävyöhykkeellä ja Jäämerellä.
Kaasua toimitetaan kaiken lisäksi Aasiaan Kiinaan ja Intian sekaisille markkinoille. Teknologiaa on ja luonnovaroja, joita voi hyvällä mielellä jalostaa planeettamme käyttöön kaiken ikävän seurana.
Moskovassa vietetään Voiton päivän 75 vuotis juhlaa 9. toukokuuta. Putin olisi halunnut näyttää eurooppalaisille kumppaneilleen valtionsa asearsenaalia. Kutsut juhlaan on lähetetty aikaa sitte ja Euroopan johtajat päättivät jäädä pois moisista karnevaaleista. Näyttäisikö Putin heille uutta aseteknologiaa ja käyttää Itä-Ukrainassa vanhaa asetekniikkaa. Huonot ja puolikuntoiset aseet joutaa Ukrainalle ja teknologinen kehitys aseissa on sitten tulevaa uhkaa eli Läntistä maailmaa kohtaan. Voiton juhlaan tulee kuitenkin Venäjän itäiset kumppanit ja tukijoukot. Kiinasta todennäköisesti tulee johtaja ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tekee todennäköisesti ensimmäisen ulkomaanmatkat maansa suurena johtajana. (Laitan tän pienellä, kun en vielä tiedä mikä hänen virallinen tittelinsä on).

Kreikka on saanut jokunen kuukaiusi sitten uuden hallituksen. EU on sittemmin jautunut riitaan Kreikan uudistusta javan hallituksen kanssa. Kyse on Kreikan veloista. Kreikka on saanut apurahaa Euroopalta, Kansainväliseltä valuuttavarastolta. Viimeisen tiedon mukaan Kreikka maksaa tällä viikolla erääntyvän 450 miljoona euron lainaerän. EU maat ovat edelleen kriittisä, eivätkä usko tuon maksun tulevan Kreikalta. Kreikan tiet on menny nysväämiseksi, kun vasemmistopuolue Zyrisa sai vaalivoiton ja pääsi hallitsemaan Kreikkaa. Tämän hallituksen tavaramerkkinä näkyy se, että ministerit ovat jättäneet solmiot kaulasta. Päämisteri ja valtionvarainministeri sukkuloi maailmalla tavallisen kansan valtuuttamana. Solmiot on jätetty narikkaan ja nyt valloitetaan maailma populistella otteella. Valtio- ja työvierailuita on tehty ja Moskova odottaa joko ensi viikolla tai seuraavalla viikolla. Venäjä saattaa auttaa Kreikkaa antamalla taloudellista apua.

Palatakseni vielä tuleviin vaaleihin. Olen nähny muutamia ehdokkaita eri puolueista. Kokoomus yrittää saada näkyvyyttä pääministerillä ja virallisella työvierailulla. SDP:tä auttaa toisen maan vastaava puolue kaulahuivit olalla kiretäen ovelta ovelle ja puhuen ruotsia. Vasemmistoliitto taas muistelee vanhoja aikoja eräiden puolueaktiivien kautta. Häkäpönttöauto on hyvää mainosta. Muuten en ole nähny Keskustan näkyneen vaalimarkkinoilla. Vielä on kaksi viikonloppua, jolloin voi nähdä ehdokkaita torilla. Jokohan näistä löytyy omakin ehdokas.