keskiviikko 20. elokuuta 2014

Oltermannia sai Venäjällä mutta minne se nyt.

Euroopan Unioini on saanut vastapakotteeensa. Maataloustuotteiden vientikielto Venäjälle ovat parhaillaan voimassa. Tänään uutisoitiin pakotteiden lieventämisestä. Suomen Valio saa jatkaa laktoosittomien tuotteiden tekoa ja vientiä Venäjälle. Tähän oli saatu yli 20000 ihmisen adressi näitten tuotteiden saamiseksi kauppoihin kauppapakotteiden aikana.

Maailmanpoliittinen tilanne on nyt herkkä. Ratkaisu ei näy lähimaille ja saamme hakea uusia markkinoita tuotteille varsinkin lähialueiden markkinoiden tilalle. Venäjän asettamat vastapakotteet ovat heidän ratkaisu tilanteeseen ja se ei miellytä meitä. Ei myöskään Eurooppaa, eikä Yhdysvaltoja.
Tähän verrattuna voi ja maitotuotteille täytyy löytää uusia markkinoita tuotantomme tutuille tuotteille.  Nämä vientikiellot tuskin höllenee.

Ukrainan kriisin ratkaisu voisi saada viennin taas vauhtiin mutta missä aikataulussa ratkaisun saamme. Suomalainen Oltermanni on venäläisen kuluttaja suosiossa mutta valtion asettamat ehdot ei käy suomalaisille. Ei tartte käyäkään mutta 20 vuoden ajan totuttiin maidon ja juuston menekkiin Venäjälle. Lohtuna on se, että venäläinen kuluttaja hakee juustonsa Suomen itäisistä kaupungeista ja kaupoista.




maanantai 11. elokuuta 2014

Lähtökohta oli ja kauppasotako nyt

On kulunut tovi Ukrainan kriisin alkamisesta ja sen jatkumisesta. Isoin tapahtuma oli kuitenkin heinäkuun alussa tapahtunut Malesialaiskoneen ampuminen alas. Tapaus oli törkeä kuluneen maailmanhistorian aikana. Kriisi on muutenkin hermoja koetteleva ja kriisin syventymisen aikana on alkanu jo kadota todellisuus mistä kriisi sai alkunsa. Kyseleekö kukaan mistä kaikki sai alkunsa.

Itse koneen alas ampuminen on törkein ihmisyyden ja elämän lopettaminen, oli kyseessä sitten vahinko vai tarkoin suunniteltu teko. Vastuuta ei ole kukaan ottanut suoraan, vaikka osapuolista toinen kertoi olevan vastuussa. Sosiaalisella medialla on ollut suuri merkitys ampujan tunnustamiseksi. Se on kuitenkin vain jonkun kirjoittamaa sanaa ja sen voi tehdä kuka tahansa.
Sosiaalinen media on kunnostautunut myös sotasankaruudessakin.

Nyt on edetty vastapakotteiden tielle ja näytämme olevan jonkinlaisessa kauppasodassa. Sattumoisin Venäjä on luonut EU:lle omat pakotteensa tuoda maitotuotteita maahan. Lisäpakotteeet voivat vielä tulla mutta onko tuosta suurempaa hyötyä. Taitaa Eurooppa sahata omaa jalkaa ja pakotteet alkaa syödä Euroopan talouttaa ja eritoten  Suomea Euroopan jäsenenä.

Nyt sitten emme saa voikilojamme Pietarin ja Moskovan kauppoihin. Samoin käy maitolitrojemme sekä juustojen. Valio maidon tuottajana saa pienentää tuotantoaan, samoin pienet meijierit. Venäjä ostaa ne maailmalta ja lisää omaa tuotantoaan. Minne saadaan Suomen maidot, viilit ja juustot? Tuotetaan vähemmän. Se taas on isku maataloustuottajille. Joudumme etsimään uusia vientimaita. Olemme suuren urakan edessä ja vastausta emme saa lähiaikoina.

Nyt voimassa olevat vastapakotteet koskevat kansalaisia, muodossa tai toisessa. Euroopan pakotteet Venäjää vastaan olivat lähinnä matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämisiä. Nämä koskivat vain harvoja. Olivat kuitenkin Kremlin lähipiirin kuuluvia henkilöitä ja joitain suuryritysten johtajia.
Ranska ja Saksa suunnittelivat vielä esim aseiden vientikieltoa Venäjälle. Venäjä laittoi heti  tavalliset kansalaiset pakotteiden välillisiksi maksajiksi.

Kriisin eteneminen on sitten edennyt pieneen kauppasotaan. Tänään uutisoitiin Venäjän vievän humaanitaarista apua Itä-Ukrainaan. Tämä on viime tiedon mukaan sovittua EU:n, Yhdysvaltojen ja Ukrainan kesken. Kyse olisi SPR:n tuomaan apua kriisialueelle. Mitä tuo sitten on, se nähään lähipäivininä.  Samalla Venäjä on keskittäny joukkoja Ukrainan rajalle. Myös kapinalliset ovat uutisoineet omat toimensa. Humanitaarinen apu voi olla myös tutkimusmatka alueelle ennen suurempia toimia odotellessa.