tiistai 29. lokakuuta 2013

Ilmasto ja metsä.

Ilmasto on minulle rakas aihe. Olenhan aina ollut kiinnostunut ulkoilemisesta ja kaikesta luontoon liittyvästä. Seuraan omalla tavallani säiden kehitystä. Minusta luonto on parasta mitä voimme jättää jälkeemme uusille sukupolville. Suomelle metsä on ollut elinkeino kautta historian.

Meillä kasvaa n 20 eri puulajia. Näistä tunnetuin on kuusi ja mänty. Nämä ainavihannat raakapuut kasvaa hitaasti verrattuna Etelä-Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maihin verrattuna. Meillä puu kasvaa keväällä pituutta ja kesällä puu tekee uuden luston. Lusto on vuosirengas.

Talven lyhentyminen ja lumipeitteen pieneneminen tekee puun korjuun talvella haastavaksi. Routa-aika jää lyhyeksi ja roudan syvyys ei ole enää niin syvä, että se kestäis monitoimikoneiden ja puutavararekkojen ajamista jäisillä talviteillä. Näin puun korjuu talvellä jää lyhemmäksi kuin aikaisemmin. Kun maa on sula sinne ei voi laittaa isoja metsäkoneita. Suomessa routa on ollut hyvä ystävä puun korjuussa.

Suomen metsä todennäköisesti selviää ilmaston lämpenemisestä. Toinen asia on siten Eteläisen-Euroopan metsien kohtaloa. Kuivaako Euroopasta metsät lämpötilan kohoamisesta? Miten siellä olevat puulajit reagoi? Joutuuko pohjoinen havumetsävyöhyke sitten ottamaan vastuun maailman puuntuotannosta.?

Kuusi, mänty, koivu ja kaikki puut täällä Suomessa ovat kasvaneet jo tällä vuosikymmenellä pitemmäksi. Lustot ovat leveämpiä kuin ennen. Puun syyt ovat pehmeitä. Koivu voi olla ihan pehmeää puuta vaikka sen pitäisi olla kovaa puulajia. Liian nopeaa kasvanu puu on pehmeämpää kuin hitaasti kasvava puu. Puukuidut ovat tiukemmat pitkään kasvaneessa puussa.

Ilmaston lämmetessä on metsissä jo olemassa uusia tuholaisia. Yksi esiintyvä on coloradonjuoriainen. Tämä tuholainen on tullut Suomeen tällä vuosikymmenellä. Metsiä tuhoaa sienet, hyönteiset sekä jotkut selkärankaiset. Jos talvet lämpenee, niin näitä tuholaisia selviää talven yli ja siten ne pääsee heti keväällä lisääntymään. Tällöin metsähyönteiset ovat keväällä valmiit uusiin koitoksii.

Ilmaston muutos ja metsien tila on suuri kysymys nyt. Tätä ei voi sysätä tulevaisuuteen. Miten metsien käy tässä kehityksessä? Korvaako puurajan nouseminen pohjoisemmaksi tämän? Voiko puut kasvaa siellä missä nyt on jänkää ja ikiroutaa?  Tuleeko Pohjois-Lappiin tosiaanki mäntyä ja kuusta? Asia voi olla sekin, että metsä ei isommin nousekaan tundraa ylemmäs.

Mitä tahansa tästä seuraa olemme yhdellä planeetalla. Toistaiseksi maapallolla on tiettävästi elämää. Onhan mahdollista, että jossain aurinkokunnassa on elämää samankaltaisella planeetalla. Nämä ovat ihmiskunnan saavuttamattomissa. Meillä on vain tämä planeetta millä elää. Ilmaston lämpeneminen voi olla paha ihmiskunnan  historiassa.  Meitä on vielä yli seitsemän miljardia ja miten me elämme sitten kun olemme saattaneet maapallon asumiskelvottomaksi.










torstai 17. lokakuuta 2013

Ilmasto lämpenee - mitä sinä olet valmis tekemään sen puolesta.

Nyt on taas aika koleaa. Tuuli käy luoteisen - pohjoisen puolelta ja siten lämpötilat on laskeneet nollaan.
On lokakuu ja tietenkin tähän aikaan alkaa jo syksyn kylmät ja pimeät illat. Syyspäiväntasaus meni ja nyt ollaan talven puolellla jo Maan kiertäessä Aurinkoa ja pohjoisen pallonpuoliskon ollessa poispäin Auringosta.

Ilmasto on olettamuksien mukaan lämmenny. Näkyykö se Suomen oloissa. Minusta ei muuten kuin kesällä lämpimän aikaan. Talvet ovat kylmät vaikka ilmaston lämpeneminen on tosiasia.

Seuraan ilmastokeskustelua  käytännössä koko ajan. Seuraan päivien lämpötiloja ja syksyn etenemistä kohti talvea. Talvi ottaa otteen juuri näiden päivien aikaan. Jossain vaiheessa tulee lunta.

Lumi on merkki talvesta vaikka ny ennustetaan koko ajan lämpeneviä talvia. Minusta kylmät, sateiset ja tuuliset talvipäivät ei ole ilmaston lämpenemistä. Suomessa on aina ollut kylmää syksystä kevääseen. Onko räntäsade ilmaston lämpenemistä? Jos ilmasto lämpenee, niin siten meillä pitäisi olla tähän aikaan 10 astetta lämmintä. Pohjoistuuli on saanut vallan tälle viikolle ja olosuhteet ovat jo arktiset. Lämpötila 0C tienoilla.

Ehkä kesät ovat nyt lämpimämmät. Liiankin kuivat. Suomi on alueella jossa kesät voivat lämmetä ja talvet kylmetä. Ainakin jossain vaiheessa talvea tulee kylmät pohjois- ja koillistuulet. Tällöin ei tunne ilmaston lämpenemistä.

Keski ja Etelä-Eurooppa taas voi joutua kuivuuden ja tulvien valtaamaksi lähet joka kesä. Sään ääri-ilmiöt alkaa olla jo arkipäivää ja  se taas tuo omat vaikeudet elämään. Mitä jos Eurooppa kuivaisikin aavikoksi.
Mikä olisi tämän seuraukset?

Luin kerran yhtä artikkelia ilmaston lämpenemisen vaikutuksista Maapallon ekosysteemiin. Siinä Eurooppa olisi aavikoitumassa ja vain Pohjois-Eurooppa olisi elämisen kannalta paikka jossa voisi elää. Voisi kasvattaa viljaa ja lihakarjaa. Keski-Eurooppa painisi kuivuuden kanssa.  Nytkun meillä on Sahara lähin aavikko, niin sitten olisi Etelä-Eurooppa aavikkoa tämän lisäksi.

Tulisi aika ahdasta asua täällä. Mihin nuo ihmisparat tuolta sitten tulisi? Todennäköisesti tänne Pohjolaan. Meillä kasvaisi vielä puuta ja kaikkea viljaa. Miten tuo ruoka sitte jaettais. Riittäisikö kaikille ruokaa ja asuntoja pään päälle?  Vain Pohjolassa saisi maitoa.

Mitä sitten tapahtuu kun tundra ja ikirouta sulaa esim Venäjällä. Venäjä on lähin ikirouta-alue meille suomalaisille. Maa on jänkää ja se on erityisen haavoittuva maaperä. Tundran ja ikiroudan sulatessa maasta vapautusi metaania ja muuta kasvihuonekaasuja lisääviä yhdisteitä. Nämä yhdisteet saavuttais ilmakehän nopeasti. Tämä maaperä on ollut tähän asti jäässä ympäri vuoden ja sulaminen edesauttais ilmaston lämpenemistä. Se olisi tuomio tälle ilmaston lämpenemiselle. Silloin maapallo tulisi tuhoutumaan.elämän kannalta. Metaani hävittäis ilmakehää ja saisi aikaa ilmaston lämpenemistä tästä eteenpäinkin.

En halua ennustaa tai antaa tuomiopäivää tälle tapahtumaketjulle mutta merten pintojen noustua ja ikiroudan sulattua maapallolta katoaa tasapaino säiden suhteen. Tämän seurauksena emme voisi jatkaa nykyistä elämää ja elintasoa.   Riittäisikö hyvinvointia kaikille kansoille?

Maapallon toisilla mantereilla tapahtuisi sama reaktio. Aavikoituminen uhkaa. Mihin me sitten mahutetaan 7 mirjardia ja enemmänkin ihmisiä, jos elää voisi vain 60 leveysasteen pohjoispuolella? Talvella kuluisi energiaa niin paljon, että emme kerkiäis lämmittää kaikkeja koteja. Öljyä ja muuta energiaa kuluisi kymmeniä kertoja enemmän kuin nyt. Kesät olisivat kuumenpia kuin nykyisin.

Tässä on jo useita asioita, jotka ovat lähitulevaisuuden ongelmia. Maapallon väen täytyisi ratkaista nämä ongelmat välittömästi. Muuten tulee lisää uusia uhkia maan lämpötilan kehittyessä. Me tarvitsemme energiaa edelleen vielä useita vuosikymmenä. Jossain vaiheessa kehitämme ilmaston kannalta kestäviä energialähteitä. Sitä ennen meidän on saatava ilmasto kestävälle kehitykselle. Olisi se sitten elintason lasku ja fossiilisten polttoaineiden käyttämisen vähentäminen.On saatava rajat kasvihuonekaasujen vähentämiseen ja siten saamaan elintaso kestävälle tasolle.

Tietenkin huonoiten toimeen tulevat eivät voi osallistua elintason laskuun. Kuluttamisen vähentäminen on yksityisen ihmisen keino lähteä vähentämään fossilisten polttoaineiden vähentämisen puolesta. Sinä joka kulutat älyttömästi. Mieti omien valintojen kautta miten haluat maapallon käyvän tulevaisuudessa.
Minusta kuluttamiselle joudutaan laittamaan rajat jo tällä vuosikymmenellä.



perjantai 11. lokakuuta 2013

Hiljaa hyvä tulee ja se voi johtaa eroon.

Tänään uutisissa ja tiedotusvälineissä oli omistaja-ohjausministeri Heidi Hautala. Prosessi on ollu erityisen näkyvä ympäri vuorokauden useita päiviä. Ministerin vastuuta on perätty useita viikkoja. Tänään Vihreiden omistajaohjauskesta vastaava ministerii erosi sitten tehtävästään.

Ministerin ero oli oikea toimi. Asia on ollut seulottavissa useita viikkoja ja ministerillä on ollut ontuvat vastaukset aikaisemminkin pimeiden remonttitöiden teettäjänä. Lisäksi ministeri on ollut nuorempana  Greenpeace nimisen organisaation toimissa jossain muotoa matkassa. Vihreät on liike 1980-luvun ajalta, jossa oli mukana ympäristöaktivisteja, feministejä ja vaihtoehtokulttuurien ihmisiä.

Minusta oli hyvä että Heidi Hautala erosi tehtävästään. Ministerin on oltava rehellinen toimessaan ja kannettava vastuu omasta ministerin tehtävästä. Ministeri on estänyt rikosilmoituksen tekemisen viime talvena Greenpeacen vallatetessa Suomen jäänmurtajat maaliskussa 2012.

Ministeri sanoi ajaneen tällöin valtion etua.  Ministeri uhkasi erottaa silloinen toimitusjohtajan, jos rikosilmoitusta ei peruta. Tässä yhteydessä on esitetty vielä ministerin yhteydet organisaatioon nimeltä Greenpeace. Tietääkseen kyseisellä ministerillä on ollut yhteyksiä Greenpeaceen.

Olen muutenkin varovainen  Vihreän puolueen ajamiin asioihin. Yleensäkin Vihreät ympäri Eurooppaa on olleet joitain ympäristöjärjestöjä ja heidän aktiivejaan ennen puolueeksi ryhtymistä.

Ministeri eroaa kun hänen toimensa alkaa olla vastuuttomia. Vastuuta kannetaan mutta kun jotain tapahtuu niin ero ei ole ministerin ajatuksissa. Suomessa ministeri ei eroa yleensä heti ja ero tapahtuu yleensä median ja toisten puolueiden pakottamisen kautta.

Pimeän työn teettäminen ministerinä on aikamoinen riski. Hallituksen jäsenenä on toivottavaa toimia lakien ja asetusten rajoissa. Ministeri teettää pimeää työtä niin voi olla varma että asia tulee julki jossain vaiheessa. Valtioneuvoston jäsen on hallituskauden ikoni ja media ryöpyttää kaiken minkä se on kaivanu esiin kyseisestä henkilöstä. Tällöin pitäisi toimia oikein.

Hallituskriisiä tuskin tulee. Tällä vaalikaudella ei ole juuri muita hallitusvaihtoehtoja. Keskusta ja Perussuomalaiset tuskin alkaa tähän.  Odottavat seuraavia eduskuntavaaleja hyvällä mahdollinen voitto mielessään.  Sinällään Suomen kannalta on hyvä, että hallitus istuu koko vaalikauden. Varsinkin tällä maailmalaajuisella talouden taantumalla.

Vihreät on pieni puolue. Pieni puolue ei tietenkään voi sanella ehtoja. Tällöin vankennetaan hallitusta omalla kansanedustajamäärällä. Näin saadaan ns kokoomushallitus ja ministerin tehtäviä jaetaan sopivassa suhteessa eduskuntaryhmän kokoon nähden.

Sitten on vielä tämä Greenpeace, joka on  matkassa tässäkin ministerin erossa. Greenpeace tekee iskuja ympäri maailmaa ja saa aikaan sotkua pääasiassa isojen globaalejen yritysten toimiin. Menestyksestä riippumatta nämä aktivistit jaksavat matkustaa ympäri maailman etsien vaikeuksia itselleen ja kannattajilleen.









keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Yhden miehen komitea.

Olen itse kiinnostunut politiikasta ja seuraa tiedotusvälineitä ahkerasti. Näin saan yleisen tiedon siitä miten eduskunnassa asiat etenee ja mitä kukanenkin kansanedustaja puhuu ja edustaa.
Tällä vaalikaudella on paljon uusia kasvoja eduskunnassa ja se näkyy myös tiedotusvälineissä.

En yleensä välitä edustajien omista kommenteista mutta nyt Perussuomalaisen puolueen edustaja on taas otsikoissa. Perussuomalaisilla on useita edustajia, joissa näkyy värikäs erilaisuus edustajien taustoista.

Otsikoihin pääsi nyt erään kansanedustajan vieras, joka esitti lehterillä natsitervehdyksen. Kyseinen kansanedustaja otti valokuvan tästä tapahtumasta. Asia on vakava. Kansanedustaja sai huomautuksen puhemieheltä ja hänet erotettiin puolueesta.

Asia eteni ensin huomautukseen sitten erotettiin puolueesta ja kansanedustaja liittyi Muutos 2011 -puolueeseen. Perusti oman eduskuntaryhmän ja Muutos 2011 sai siten ensimmäisen kansanedustajan.
Muutos 2011 -puolue ei muuten ole päässyt eduskuntaan helposti ja nyt puolue sai jalansijan eduskuntaan.

Millaista politiikkaa uusi puolue sitten alkaa ajaa. Yhdellä miehellä ei isoja muuteta ja ainoa minkä saa esiin on ääni. En usko Muutos 2011-puolueen edustajan jäävän hiljaseksi. Hän on Sweitsiläismallin suoran demokratian kannattaja.

Sweitsi on liittovaltio, joka koostuu 26 kantonista. Suoran demokratian välineet kansalaisoikeudet ovat valaliiton tasolla oikeus tehdä perustuslakialoite ja oikeus kansanäänestykseen. Molemmilla voidaan kumota parlamentin tekemiä päätöksiä.

Yksi mies ajaa suoraa demokratiaa. Pitkälle on menty. Onko eduskunnassa ollu koskaan vastaavaa puoluetta? Mitä ajattelee uudesta puolueesta eduskunnassa? Saiko kyseinen kansanedustaja mielihyvää itselleen? Mitä hän hyötyi?  Natsitervehdys jää historiaan tiedotusvälineiden kautta. Samoin huomautus.

Poliittisena asia ei ole järkäle mutta yhden miehen komitealla sai aikaan liikettä eduskuntaan. Tälläkin on kannattajansa. He eivät näy monestikaan televisossa ja lehdissä. He ovat verkossa. Verkkoon voi jokainen kirjoittaa ja lausua mielipiteensä. Perussuomalaisen puolueen edustajat ovat kunnostautuneet tässä. Verkosta on tullut iso tekijä erilaisuuksien esittäjien keskuudessa. Internet on helppo tapa. Ei tarvi lähteä kotoa mihinkään kaduille, kun täällä saa asian esiin helposti ja sille helposti kannattajia.

Kyseinen kansaedustajakin antoi lausunnon tapahtuneesta verkon välityksellä.