Jokamiehenoikeus

Marjanpoiminta on Suomessa jokamieheoikeus. Metsästä saa kerätä marjoja ja sieniä omaan käyttöön rajattomasti. Olen itsekin harrastanut marjanpoimintaa ja pidän sitä hyvänä ulkoilutapahtumana ja mielenvirkeyden ylläpitäjänä. Metsä on ollut suomalaiselle aikojen alussa myös ruuan ja elinkeinon lähde.

Suomi elää metsästä. Tämmöinen sanonta oli yleistä vuosia ja vuosikymmeniä sitten. Suomi kasvoi teollisuusmaitten joukkon metsän avulla. 1960-1970 luvulla metsäteollisuus oli Suomen kivijalka.
Kansalaiset saivat metsästä itsensä lisäksi ruokaa ja sirkushuvia.

Hakkuualuelta löytyi muutaman vuoden jälkeen monesti puolukoita. Puolukka tarvii jokseenkin kuivan kankaan kasvaakseen. Aarniometsästä löytyi mustikoita ja joitan vadelmia tai jopa metsämansikoita.
Tämä poiminta kuuluu jokamieheoikeiteen.

Marjanpoiminta on vähentynyt kansalaisten keskuudessa todennäköisesti kaupungistumisen myötä. Ei kaupungissa asuva ihminen lähde metsää keräämään marjaa. Hän ostaa marjat torilta.  Ostaminen onkin helppo tie mutta kyseinen henkilö ei saa metsästä tuotua mielihyvän tunnetta.

Itse olen kerännyt matjoa nuoresta alkaen. Olen aina keräänyt marjoja talven varalle ja sitten myyntiin eli kaupan ja teollisuuden käyttöön. Olen käyttänyt jokamieheoikeutta vuodesta toiseen. Se on minulle elämäntapa.

Nyt marjastukseen on tullut business jokamieheoikeuden rinnalle. Marjabusiness on tullut viimeisen kahdenkymmnen vuoden aikana. Ensin maahan tuotiin joitain venäläisiä poimijoita marjayritysten avuksi. Heille maksettiin hieman palkkaa keräämisestä. En huomioinu tuota toimintaa niin suuresti vielä 1990 luvun aikana. Tuolloin ei vielä puhuttu ulkomaalaisista marjanpoimioista suurella äänellä. Se oli vielä kohtalaisen viatonta puuhaa.

Aikaa tuosta on kulunyt n. 20 vuotta. Marjankeruu on kasvanut  kohtuu suureksi elinkeinoksi jokamiehenoikeuden rinnalle. Marjayrityksiä on tullut lisää. Ulkomaalaisia marjanpoimijoita on tullut lisää. Kehitys on mennyt niin pitkälle, että yksin Lapissa on olemassa yrityksiä, jotka tuovat marjanpoimijoita Aasiasta, Venäjältä ja Ukrainasta. Yksin aasialaisia poimijoita on olevan useita tuhansia. Nämä ihmiset lähtee kauas Pohjolaan keräämään pelkästään marjoja. Tulosta ei ole takuuta, koska marjavuosi on erilainen joka vuosi.

Tänään on uutisoitu ulkomaalasiten marjanpoimijoiden ja heitä kutsuvien yritysten välisistä säännöistä. Käytännön säännöt on olleet marjanpoimintabusineksen alkuajoilta. Kukaan ei ole kyseenalaistanut sääntöja aikaisemmin. Nämä säännöt on hyvä kaydä läpi. Jokamiehenoikeus on kaikilla poimijoilla. Mikä oikeus on poimijoita tuovalla yrityksellä.

Ulkomaalaisia poimijoita tuovat yritykset ovat päässeet vähällä, kun heillä ja poimijoilla ei ole mitään sääntökirjaa. Poimijoita on voitu tuota mielettömästi. Välittämättä ihmisistä itsestään. Heille on maksettu minimaalista palkkaa ja poimijat ovat vielä joutuneet maksamaan asumisesta ja muista poiminnat aiheuttamiin kuluihin. Yksin ruoka on ollut tämmöinen kulu. Polttoainekulut ja matkat kotimaahan ja takaisin. 

Oudoksun marjanpoimintayritysten toimintaa. Sinällään ulkomaalaisten poimijoiden tuominen ei ole outoa.
Outoa on näiden poimijoiden turvallisuus Suomen kamaralla. Lisäksi marjanpoimijoiden tulo yksityisten maanomistajien maille on ongelmallista. Maanomistajat eivät tykkää ulkomaalasista marjanpoimijoista. Heillä on riittaa siitä missä menee raja maanomistamisen ja jokamiehenhoikeuden välillä. Riitoja on ollut ja niistä on kirjoitettu jo lehdissäkin.

Olen sitä mieltä että tälle elinkeinolle pitäisi kehittää säännöt, jotka tukee erityisesti ulkomaalasista marjanpoimijaa. Yrityksillä on jo säännöt työntekijöiden palkkaamiseen. Ulkomaalaisella poimijalla ei ole mitään etuja vaan velvollisuuksia. Hänen on kerättävä yritykselle, jotta saa yösijan ja ruoan marjojen keräyksen vastikkeeksi. Usean kuukauden ajan eläminen kalliissa Suomessa ei tuo poimijalle isoa etua.

Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ja marjapoimintayritysten välille pitäisi kehittää samankaltainen sopimusjärjestelmä kuin on ammattiliitoilla. Mikäli toiminta laajenee isojen henkilömäärien kuljettamiseen ulkomailta Suomeen, tätä olisi harkittava. Misää menee raja, milloin toiminta on ammattimaista ja tuotto keräytyy yritysten varallisuuteen?. Onko tämä uusi elinkeino? Kuka huolehtii poimijoiden hvyinvoinnista?

Suoraan työehtosopimusta ei voida tehdä mutta jokin yritysten ja marjanpoimijoden välinen sopimus pitäsisi saada aikaan.  Tämä olisi eduksi sekä ulkomaalaisille poimijoille että marjanpoiminta yrityksille.  Tämä voisi selkeyttää myös maanomistajille tulevaa haittaa ulkomaalaisesta poimijasta. Maanomistajat voitaisiin ottaa mukaan  keskusteluihin näitä sääntöjä kehittävään toimikuntaan.

Metsäelinkeino on jäänyt vähemmälle Suomessa. Kuitenkin meillä on paljon metsää ja metsäpinta-alaa.
Suomi elää kuitenkin metsästä edelleen ja haluan itse nauttia jokamiehenoikeudesta vastasuudessakin.
Jokamiehenoikeus pysyköön jokamiehenoikeutena tulevaisuudessakin.

Rekkakuskit jäällä.

Eilen alkoi uusi kausi realityohjelmasta Rekkakuskit jäällä. Olen seurannut tuota ohjelmasarjaa sen tullessa kerran viikkoon JIM TV:llä.

Olen jotenkin koukuttunut tuohon ohjelmaan ja minulla tekee kipeää, kun en pääse näkee sitä. Monetkaan ohjelmat televisossa ei tee samaa fiilistä. Ehkä joku keräilysarjoja ja National Geografic sarjan ohjelmia tulee katottua.

Rekkakuskit on minusta luonnollisen oloisia tuossa esiintyäkseen kameralle. Sitten kuljetusala on toimiala, joka tekee työtä meidän kaikkien ihmisten.puolesta. He ajavat pitkiä taipaleita saadakseen meille kaiken tarvisevamme maailmalta.

Nämä miehet ja naiset ajavat luonnottoman kovissa olosuhteissa. Talvisissa oloissa ja pakkasen haitatessa työskentelemään tuo aivan oman näkökulman tähän maailmaan. Yleensä kaikki on tottuneet lämpimiin ilmanoloihin eikä monellakaan ole kokemusta talvesta ja sen tuomasta mielihyvästä omalla laillaan.

Nyt nuo karjut ajaa myös Kanadan erämaissa, talviteillä ja jääteillä. Alaskassa on oma vuoristo, joka tuo haastetta ajamiseen ja tiellä pysymiseen. Vielä on osattava ajaa oikein, jotta mitään vahoinkoa ei tule. Tie on mutkainen ja paljon jyrkkiä mäkiä. Matkaa on vielä yli 600 km ja päivä on lyhyt. Yö ottaa vallan talvella nopeasti. Ajokausi on kolmisen kuukautta. Kevättä kuitenkaan ei voi ennustaa tälläkään leveysasteilla.

Kanadan jääteillä miehet ajaa poikkeuksetta jäällä. Jään paksuus on mitattu ja sen kestävyys todettu useaaaan otteeseen ja jään paksuuden muuttuminen on otettava huomioon. Jäällä ajaminen on aina mielelle haastavaa. Tietenkään tietä ei aukaista, jos jään ei uskota kantavan tonneja painavaa rekkaa. Tie kun on auki, sinne saa ajaa kohtalaisen huoletta. Kuitenkin ajaminen jäällä on aina jännää, kun ajatukset on tiessä.
Päivä on lyhyt myös Kanadassa ja ajokausi vähän lyhempi. 60 paivässa on ajettava kaikki.

Olen ajanut jäätiellä henkilöautoa. Tie on vain kovaaa jäätä ja se pitää kohtalaisen hyvin kun vauhti ei ole huima. Jarruttaminen kannattaa tehdä moottorilla ja siten saaden pienenpää vaihdetta silmään, niin jarruttaminen paranee ja nopeus pienenee ja kun vauhti on tarpeeksi alhainen niin voi jarruttaa sitten jarruilla.
Näin täytyy ajaa myös isoa autoa. Alamäkeen on saatava pienempi vaihde silmään, niin vauhti pienenee.

Jäällä ajaessa täytyy nopeus laskea tiettyyn nopeuteen jotta alla oleva jää kestää painon. Liian nopea vauhti saa jään alla olevan veden liikkeelle ja se voi heikentää jään paksuutta ja saa mahdollisesti railoja ja näistä tulee vettä jäälle. Jää voi haljeta ja sitten ei enää jään paksuus kestä tonneja painavia rekkoja. Vesi kuluttaa jäätä alapuolelta ja sen paksuus heikkenee. Jos tätä ei noudata, todennäköisyys onnettomuuteen on suuri.

Jäätie on ihan normaali tie toisten joukossa. Tie on auki vain talvisin. Maailmassa on paikkoja joihin ei pääse muuten kun jäätä pitkin. Näillä ihmisillä huoltovarmuus on kiinni talvisten teiden varassa. Koko vuoden tarve täytty viedä talvella. Talvi on siten heidän vuodenaikansa. Maailmassa vain pohjoisella pallonpuoliskolla on tämmöisiä paikkoja. Siellä elää joitan alkuperäisasukkaita ja heidän perheen jäseniään. Nämä ihmsiet on kiitollisia näistä rekkakuskeista.

Minä ainakin arvostan näiden kuskien työtä. Ohjelmassa ei juuri isoja onnettomuuksia tule. Sarjassa
esiintyvät rekkakuskit onnistuu näissä tehtävissa. Kuitenkin onnettomuuksia tulee vaikka nniitä ei seurata.
Jokaisen, joka ajaa tämmöisissä olosuhteissa, täytyy olla valis mahdolliseen onnettomuuteen. Ajaa liikennerajoitusten mukaan, niin sitten voi olla varmenpi työn loppuun saattamiseen.
Tän jälkeen itselläkin on hyvä mieli.