keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Puoluekannat ja puolueiden toimintaa.

Suomessa on yksikamarinen eduskunta ja eduskunnassa Suomessa on useita eri puolueita.
Vaalikausien välille muodostetaan hallitus pääasiassa voittaja puolueiden välille. Suomessa on käytössä ns kokoomushallitus. Kokoomushallitusta käytetään nimitystä kun hallituksessa on useita eri puolueita. Toinen käytössä oleva nimitys on enemmistöhallitus. Yleensä hallituksen on enemmistöhallituksia, jotta päätöksenteko nopeutuisi eikä tulisi isoja ongelmia aisoita päätetäessä.

Puolueen ja kannatuksen voi valita ihan oman mielen ja aatemaailman kautta. Mitä puoluetta haluaa kannattaa sitä ei tarvi uloskertoa vaan sen voi pitää omana tietona. Käytännössä puoluekanta tulee esiin toimiessaan yhteiskunnan osaalueiden kanssa esim ammattiliittojen.

Tavallisen kansan puolueita yrittävät olla kaikki. Kuitenkin rahamiehet ja -naiset  käytännössä elää todella näkyvää elämää ja varallisuutta esitellään kaikkialla yhteiskunnassa. Ne joilla on rahaa näyttävävät sen ulos isoilla kulutukseltaan isoilla autoilla ja isoilla huviloillaan meren rannassa. Köyhä kansa taas elää omaa elämää vieläpä paikoissa joissa elää toisetkin köyhät. Sekoitu nämä yhteiskuntaryhmät juuri koskaan.

Puolueet ovat myös kohtuu hyvin toimeentulevan ihmisryhmän toimintaympäristö. Tuskin yhdessäkään suomalaisessa puolueessa on toiminnassa matkassa köyhimmästä yhteiskuntaryhmästä olevia henkilöitä.

Vaaleja järjestetään useita vuosikymmessa ja kaikki vaalipaneelit ja muut keskustelut puolueiden välillä sekottaa pakkaa eikä monestakaan puolueesta saa esille omia aatesuuntia. 2000- ja 2010-luvulle tultuamme puolueista ei saa irti eroavaisuuksia muuta kuin yksittäsiet poliitikot voi olla vielä aatesuunnan näyttäjiä.

Suomea johtaa tällä hetkellä 1970 luvulla syntyneiden hallitus. Itse olen tätä ikäluokkaan ja minusta tämä osoittaa yhetiskunna muuttuneen siten että nyt hallituksen ministerit  ovat edenneet politiikassa pitkälle jo nuorena. Mitä nämä sitten alkaa tekee kun eivät jaksa enää hoitaa valtion asioita.

Puolueet on tässä suunnillen suurusjärjestyksessä:
Kansallinen kokoomus
Sosiaalidemokraattinen puolue
Suomen Keskusta
Perussuomalaiset
Vasemmistoliitto
Vihreät
Ruotsalainen kansanpuolue
Kristillisdemokraatit

Itse olen vakaumukseltani suunnilleen Liberaali ja Keskustan seudulla. Kannatan yhteistyötä sekä oikealle että vasemmalle. Voisin kiteyttää tuon liberaali-sosialistinen puoluekanta.  Kaikki mielipiteeni ja aatemaailman tuomat asiat voi laittaa tuolle poliittiselle aatesuunnalle.

Poliittinen kanta ei saa olla semmoinen, että jotain puoluetta pitää kannattaa väkisin. Yhteiskunta on suomalaisten vaikka ihmiset ovat eri puolella puoluekantaa. Kaikki olemme samaa kansaa ja puolueet on vain väline politiikan hoitamisessa.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tyhjätasku voi löytää jotain toimintaa. Onko sitä? Kuka tietää.

Heinäkuu on lopuillaan. Olen ollut marjanpoimintalomalla. Lomaksi tuota voi sanoa vaikka ei pienituloinen ihminen voi juuri lomailla, kun missään ei pääse käymään. Nytkin olen kaksi päivää ilman rahaa, matkakorttia ja harrastuksia. Kun ei pääse käymään missään niin ei pääse.

Olen elänyt pienellä tulolla jo usean vuoden. En ole vuosiin käyny vaatekaupassa, syömässä ravintolassa enkä istunut ravintolassa. Tämä kaikki saa jäädä, kun ei ole varaa.

Mitä sitten tyhjätaskuna voi tehdä?

Voi mennä ulos kävelylle, uimaan ja ulos luontoon. Luonto on yksi parhaimmista paikoista, joissa voi mieli levätä. Tässä Vantaalla ei ole isompaa luontoseutua vaan pieni puisto tuossa Martinlaakson ja Variston välillä. Tuossa metsää on  Raappavuorella (Tuota ei voi vuoreksi sanoa) ja siellä olen sen verran liikkunu, että olen nähnyt siinä jonkun kyykäärmeen. Muuten en ole kyytä nähnyt vaan uskoisin niiden olevan sen verran arkoaj että pysyvät poissa ihmisten teiltä.

Harrastukset onkin elämässä kiinni pitäviä tekijöitä. Minulla onkin niitä useita. Käyn kävelyllä ja uimahallilla.
Muutaman kerran viikossa käyn kuntosalilla jotta tulisi vähän rasitettua lihaksia. Sitten tulen uimahallille peseytymään ja saunomaan.

Sauna on yksi mun harrastus. Tykkään olla lämpösessä ja varsinkin talvella se on ihan välttämätön jaksaakseen ja tunteakseen lämpöä mita ei muualta saa.

Sitten olen kokeilumielessä maalannut öljyväreillä tauluja. Sittenmmin öljyvärimaalaus on vienyt mennessään ja olen koolmatta vuotta maalannut öljyväreillä Vantaan aikuisopistolla ja olen innostunut taiteesta ja sen tekemisestä. Muutaman kerran olen maalaillut ulkona ja tuo puuha vie ajatukset kauas elämän vaikeuksista.  Jatkan tätä syksyllä uudella innolla.

Valmistuin ammattiin vuonna 2009.  En saanut siitä sitten työtä. Valmistuminen ammattiin kuitenkin oli innostava. Olen nyt puuhastellut puutöiden parissa harrastusmielessä siitä lähtien. Onhan tuota autettu joitain ihmisiä heidän teknisissä asoissa aina silloin tällöin. Tämä ei korvaa ansiotyötä mutta mieli pysyy hyvänä, kun on  saanut autettua ihmisiä.

Tyhjätaskuna voi puuhata jotain. Ne ei ole isoja asioita mutta kuitenkin tuntee olon paremmaksi ja päivä on saatu päätöseen. Rahattoman ei ole helppoa elää päivää. Tuska alkaa jo aamulla ja se ei pääty illalla. Se jatkuu seuraavana päivänä siitä mihin se jäi. Jos ei ole sosiaalisia kontakteja, niin elämä on aika tylsää. Mikä auttaisi tämmöistä ihmistä? Meillä jokaisella pitäisi olla joku kaveri, ystävä, tyttö- tai poikaystävä, mies tai naisystävä.  Elämä tarvii sisältöä. Mistä tuota ammentaa?





tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hilla kypsyi heinäkuun alkuun.

Yksi juttu mikä kuuluu kesään on marjojen kypsyminen. Kasvukausi on lyhyt mutta tänä aikana kuitenkin meille kyspyy suuri määrä eri marjoja alkaen heinäkuulta ja kestää pitkälle loppukesään.
Marjoista ensin kypsyi hilla. Hilla on yksi c-vitaamiinipitoisin marja on sen lisäksi arvokkain metsämarjamme. Hilla kasvaa pääasiassa Pohjois-Suomessa. Hilla kasvaa jängällä ja se kypsyy heinäkuun aikaan ja hillasesonki kestää n. kaksi viikkoa. Lisäksi korpeen kyspsyy hillaa tämän kaiken lopuksi.

Tänä kesänä hilla kukki jo toukokuun lopussa. Niin teki mustikkakin. Marjasesonki alkoi siten heinäkuun alussa ja hilla kyspyi tänä kesänä ennätysaikasessa. Tämä oliki yllätys koko maassa. Hillaa sai siten poimia jo heinäkuun 4. päivä.

Hillasaaliille kävi sitten heikosti.  Seuraavalla viikolla lämpöaalto hävisi Suomen yltä ja pohjoisesta saapui kylmä säärintama. Oli paikkoja joissa kävi halla ja lisäksi pahimmissa notkoissa lämpötiöa kävi pakkasen puolella. Näin osassa Lappia hilla ei sitten päässy kypsymään ollenkaan.

Lehdet ja muu media näytti uutiskuvaa hyvästä hillakesästä. Minä näin asian toisin.Osaan Lapin kairaa ei ollutkaan hillaa. Hillalehdet oli punasena ja loisti jo ruskan värissä. Hillarallia ei ollut tien päälla, eikä thaimaalaisia poimijoita näkynu ollenkaan.

Hilla saa ihmiset huumaan. Voisi jopa sanoa hurmioon. Jängällä kulkee useita ihmisä. Hillahulluja on sitten metsässä. Hyvällä asialla tuossa ollaan ja saahan marjaa syödä sitten pimeinä syys- ja talvi-iltoina.

Marjoa olisi hyvä kerätä ihan huvin vuoksi. Poimiminen on kuitenkin työlästä ja aikaa saa varata tunteja. Ilman mitään ei tapahdu. Yleiskunto paraneen kun liikkuu muutaman kilometrin päivän aikana.  Marjojen kerääminen on jäänyt nykyään kiireisen elämän takia. Toivottavasti löydettäisiin uudestaan tämä mukava harrastus.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

KHL - Helsingin Jokerit uskaltautuu kokeilemaan jotain uutta.

Viime viikolla näimme ja kuulimme uutisen, joka kohahdutti yleisöä. Suomen Jokerit siirtyy pelaamaan venäläistä KHL-liigaa. KHL on lyhenne Continental hockey league - Континентальная хоккейная лига. Uutinen oli yllätys ja en osannut moista odottaa vaikka edellisenä päivänä jo huhuiltiin jotain tuota suurella odotuksella. Samalla omistussuhde Helsinki Areenasta siirtyi uudelle omistajalle. Suomalais-venäläiselle liikemiehelle.

Miten tuo vaikuttaa sitten SM-liiigaan?

Suureelta osilta ei juuri mitenkään. Sarjasta jää nyt pois toinen helsinkiläisjoukkue ja siten tuo on ainakin aluksi outoa. Nyt meillä on ollu useita isoissa kaupungeissaolevia seuroja kotoisessa SM-liigassa. Ensi kausi on viimeinen Jokereilla.

KHL on suuri liiga. Silllä on joukkueita pääasiasssa Venäjältä. Joitain Itä-Euroopan maiden joukkueita on myös matkassa. Nyt tähän joukkoon liittyy Jokerit, ensimmäinen Suomesta. Euroopassa on tehty tunnusteluja muidenkin euroopalaisten jääkiekkomaiden joukkuieiden liittymisestä tähän. Suomi pääsi ensimmäisenä näyttämään maailmalle moderniutensa. KHL on tulevaisuutta ja sen tuoma julkisuus on hyväksi koko urheilevalle jääkiekkomaailmalle.

Onko tämä sitten ensi askel siihen, että Eurooppa alkaa kehittyä liiga kutenn NHL. Kaltaista koko mantereen ylittävää liigaa? Onhan Eurooppaan yritetty tämmöistä kerran ennenkin. Nuo yrityksen on kaatuneet yhteistyön kaatumiseen ja yleisesti rahaan. Tämmöinen liiga veisi älyttömän määrän euroja ja kuka sitoutuisi sijoittamaan tähän. Takuuta sijoituksen pysyvyydestä ei ole.

En tiedä miten 2008 päädyttiin Venäjällä pelaamaan koko mantereen ylittävää liigaa. Nyt KHL on maailman toiseksi vaativin liiga NHL:n jälkeen. KHL:ssä pelaaja saa saman opin kuin NHL:ssä ja samoin palkat on verrattavissa läntiseen vastaavaa. Suomestakin KHL:ssa pelaa useita huippujääkiekkoilijoita. Viimesissa MM kisoissa suurin osa pelaajista oli KHL:sta.

Helsinki Areenan jää  ei ole enää SM-liigan pelikenttä. Siellä pelataan sitten KHL:n pelejä. Jokereiden ja muiden KHL kiekkojoukkueiden pelejä. Miten Jokereiden kannattajat ottaa vastaan uudet vastustajat? Minusta jääkiekkojoukkueen kannattaja on oma lähiseuran kannattaja pelaa tämä joukkue missä sarjassa tahansa.  Pelit on yhtä dramaattisia kuin aiemminkin. Uusien vastustajien tulo peliin on vain lisärasva peligeneraattoriin.  Kansaivälisten tapahtumien areenana Helsinki Areena todennäköisesti pysyy.

Mielenkiintoista on kuinka yleisö löytää uudet pelit. Taso on kovempaa kuin kotimaassa tai ainakin pelitapa on erlainen suomalaiseen kiekkoon verrattuna.  Miten homma tästä etenee nähdään vuonna 2014.