tiistai 18. kesäkuuta 2013

Rekkakuskit jäällä JIM tv:llä.

Rekkakuskit jäällä (eng. Ice Road Truckers) sarja tulee JIM-tv:llä näin tiistai- iltaisin. Olen seurannut tuota sarjaa jonku kauden ja minusta tuo on aika todentuntuinen sarja oikeasta elämästä. Sarja kertoo rakkamiehistä jotka tulevat Alaskaan  ajamaan raskaita kuormia talviaikaan. Näitä kuormia voi ajaa vain talvisin. Nämä kaverit tienaa mojovia palkkoja viedessään kuormaa jäisellä tieosuudella, joka pituus on vajaa 700  kilometriä. Sarjassa kisataan vielä kauden aikana ajettujen kuormien määrästä. Aikaa on 2-3 kuukautta, jolloin voidaan kuljettaa näin painavia kuormia. Jäätie on ainoa kauttakulku läpi Alaskan. 

Itse tie Dalton Highway on yksi maailman vaarallisimmista teistä. Tie kiertelee Kanadan Fairbanks:n, Yokon virran yli ja Alaskan korkeimman vuoren yli Atigunin solan ja sieltä kohti Alaskan Jäämerta Prudhoe Bayhin ja Deadhorse:n.Tie on alkujaan rakennettu pohjoisessa oleville oljykentille öljyn saamiseksi markkinoille.  Öljykentälle joutuu ajamaan ihka oikean jään päällä eli Pohjoisen Jäämeren jäällä. Hurjaa touhua, kun kattoo tuota. Sarjassa tämä esitetään leikattuna ja tuosta jääajelusta ei näytetä kuin alku ja loppu.

Dalton highway on pitkä tie joka on keskellä ei mitään. Rekkakuskeilla on  taukotupa Coldfoot:ssa ja sen ovat rakentaneet tien elinkaaren alussa silloiset rekkakuskit. Näillä kuskeilla on varikko Fairbanks:ssa missä lastatut kuormat odottaa hakijaa.

Sarjassa nämä kuskit ajavat raskaita kuormia läpi tuon vaiken valtatien. He kuljettavat lastia yksin tai porukassa ja tien päällä on yleensä aina joku rekka. Talviolosuhteet ovat hankalat. Pakkasta voi olla 50 astetta ja jopa alle tuon. Lumimyrskyt piinaa kuskeja. Myrsky voi estää joskus tiellä ajamisen. Tiet on liukkaat ja lumivyöryvaara on olemassa alati. Kapeahko tie vielä pimeässä ja lumimyrskyllä on vaarallinen. Tiellä on oltava varuillaan koko ajan. Virheisiin ei ole varaa. Se kostautuu ja tuolla seudulla ei ole auttajaa.

Kuskit kisaavat toisiaan vastaan. Kuka ajaa eniten kuormia?  Keskenäinen kiusa on pientä ja vaikuttaa hyvin vähän kuskien ajotapaan. Ainakin nämä sarjan kuskit ajaa kohtalaisen turvallisesti ja sarjassa ei ole näyetty ulosjoja. Rekkoja ja nuppeja täytyy tietenkin huoltaa. Ongelmia jos tulee korvessa, niin suojaisaa  korjauspaikkaa ei ole.Tällä reirillä on myös pitkä jossa on kokonaan puhelin ja radion kantaman ulkopuolella.

Sarja kertoo talviolosuhteissa ajamista. Suomessa on talvellä myös jäiset tienpinnat. Matka tuossa sarjassa on suunnilleen Suomen etelästä Suomen pohjoiseen. Olenkin verranut tuota Suomen olosuhteisiin. Meilla raskas liikenne toimii talvellakin. Pakkasta meilla ei ihan näin paljoa ole.

Niin tai näin. On hyvä että JIM esittää ohjelmaa myös miehille. Äijille suunnattua ohjelmaa ei paljokaan ole.



5 kommenttia:

  1. Huomaa että pidät kovasti sarjasta ja olet perehtynyt asiaan.

    VastaaPoista
  2. olen kyl nainen ja katson joka jakson! ja meitä naispuolisia faneja on paljon!kaikki ei piittaa sisustus ja ruoka , muotijutuista.

    VastaaPoista
  3. Itse olen miespuolinen.
    Ja en ole ammatiltani rekkamies.
    Mutta haluaisin nähdä Lisan, Alexin ja Hughin jossain suuressa kuljetustehtävässä yhteistyössä. Heiltä kyseinen työ varmasti onnistuisi...

    (Jos Hugh päästettäisiin suuriin kuljetuksiin...)

    VastaaPoista
  4. Lisa ja Jack on parhaita ja mä oon 13.v tyttö ja katon kaikki jaksot

    VastaaPoista
  5. Ottaa pannuun, kun sarjassa puhutaan miinuskeleistä, niin nämä tumpelokääntäjät kääntävät mitä sattuu, kun eivät ymmärrä, osaa, tai viitsi tehdä eroa Fahrenheitin ja Celsiuksen välillä.

    VastaaPoista