torstai 25. lokakuuta 2012

Kesäaika - talviaika turha hyödyke

Sunnuntaiyönä siirrytään myös normaaliaikaan. Mennään ns talviaikaan. Keväällä kesäaikaan.Kelloja siirretään kahdesti vuodessa tunnilla eteen ja taakse.

Mikä on kesäaika? Kesäaika on aika johon menee suurin osa Euroopasta ja Yhdysvallat. Muu maailma on joskus pitäny kesäaikaa ja Afrikan maissa kesäaikaa ei ole ollut koskaan käytössä.

Kesä on aikaa jolloin pohjoisessa on valoisaa melkein ympäri vuorokauden. Suomesa on Lapin maakunnan alueella yötön yö. Tällöin aurinko paistaa taivaalta yölläkin. Eteläisemmässä Suomessa on myös valoisaa ja keskikesällä hämärää.

Miksi me olemme sitten kesäajassa. Kesäaikaa on persuteltu niin että silloin olisi päivällä enemmän valoisaa aikaa ja se toisi hyötyä energiateollisuudelle. Lämmitystä voisi säädellä ja se toisi hyödyn. Toinen syy on aamulle osuvat valoisat tunnit.
Onko tuo sitten järkevä ja tuoko tunnin siirto eteen tuon hyödyn. Meillä Pohjolassa tuo hyöty jää kuitenkin yöttömän yön tuoman valon jalkoihin ja varsinaista hyötyä ei ole.
Kelloa rukatessa tunti vuorotellen keväällä ja syksyllä on jokseenkin hassu. Miksi me sen teemme. Olemme kuitenkin 2 tuntia edessä Greenvich:n ajasta ja  sijaitsemme maapallolla idempänä muuta Eurooppaa. Jo sijantimme tekee sen että ruotsalaiset ja britit ja länsi-eurooppa nouseen  kahta tuntia myöhemmin  kuin me.

Sitten maanviljelyssa ja karjataoudessa lehmien lypsäminen ei muuta aikaa kesäaikana. Lehmät täytyy lypsää sitten jo aiemmin. Eläin ei osaa muuttaa elämää kesäajaksi ja palata takaisin normaaliaikaan syksyllä. Vois kertoa jos tämmöinen lehmä löytyy.

Kesäaika ei välttämättä tuo  mitään ongelmaa henkilöille. Se voi kuitenkin väsyttää muutamana ensimmäisen päivänä. Tänä päivänä työt on monesti epäsäännöllisiä vuorokauden aikaan verrattuna ja kesäaika ei tällä tavoin ole tiellä töihin lähtiessä. Ihminen nukkuu yleensä puoleen päivään. Tietenkin jos on illalla ja yöaikaan töissä nukkua pitää sitten muuna aikana. 

Minä poistaisin kesäajan kokonaan ainakin Suomesta. Tehköön Eurooppa siten omat ratkaisut, jos EU ei pääse tätä päättämään. Suomessa on kesällä valoisaa normaaliajassa. Talvella ja syksyllä taas on pimeää johtuen vuodenajoista maapallolla.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Illat pimenee

. Päivät on jo lyhyet ja aurinko laskee jo kuuden jälkeen iltapäivällä. Valo karkaa tähän aikaa koko ajan enemmän. Ulkoilu alkaa olla jo kohtalaisen märkää ja viluista.

Se ei saa häiritä liikkumista. Kuitenkin liikkuessa illalla katuvalot eivat juuri valaise ja tiet on lehtien peitossa ja ne on märät ja liukkaat. Varsinaisia liukkaita ei vielä ole.

Syksy on tullut. Kulunut syyskuu oli lämmin vaikkakin kohtalaisen sateinen. Silloin ei vielä viluttanu liikuessa metsälenkkejä ja pyöräteitä. Valoakin oli ihan mukavasti vielä.

Tänään aurinko paistoi hieman ja päivä oli kohtalasien lämmin. Tuuli oli kuitenkin aika kova. Tiellä ollessavähän ennen auringon laskua se vielä lämmitti mieltä ja lenkillä ollessa tunsi liikkumisen olevan ihan mukavaa. Tien päällä liikkuessa saa kuitenkin seurata liikennettä koska suojateiden ylityksiä on matkalla useita.

Luontoa muuten seuratessa puut ja pensaat ovat puottamassa lehtensä eikä vihreitä lehtiä enää montakaan ole. Ruska on syksyn kruunu ja luontoa seuratessa on kiva nähdä keltaisia, oransseja ja punertavia lehtiä. Ruska on aika jolloin lehdet luopuvat yhteyttämisestä varautuakseen talveen. Näitä puita ovat lehtipuut.

Ruska on kaunis jos päivät ovat kauniita. Pilvinen päivä ja sade piiskaa maita ja mantuja ja puut ovat ihan märkiä. Tippuvat lehdet ovat märkiä eivätkä pysy puissa. Tuuli antaa tälle vielä vaihtia ja siten kaikki lehdet putoilee kilpaa alas puista.

Luonto on ihmeellinen. Luonto tuo aina hyvän mielen. Luonnossa liikkuminen on terapeuttista ja antaa voimaa. Syksyllä on käytettävä kaikki poutapäivät ulkona. Silloin tuntee itse voiman joka tulee luonnosta. Luonto antaa kun sen kanssa elää sopusoinnussa.

Linnut. Pääasiassa hanhet, sorsaeläimet ja joutsenet. Nämä pesii kesällä pohjoisessa. Siis aika paljon Suomessa. Osa pikkulinnuista lähtee etelään.
Viime torstaina näin näin todella suuren parven. Oikeastaan useita parvia hanhia. Nämä lensi illalla juuri pimeän alettua etelää kohti. Määrää en osaa sanoa mutta jos kirjoitan 200 hanhea. Nää lensi isoissa parvissa ohi asuintaloni.

Luonto muuttuu syksyllä. Osa eläimistä menee horrokseen ja talviunille. Osa muuttaa lämpimälle seudulle. Suomen luonto marrastuu ja alkaa viettää kasvuajan välistä aikaa. Se on rauhallista aikaa luonnossa ja siellä ei ole montaakaan näkyvää eläintä.